maanantai 16. helmikuuta 2015

Kaunis mutta keinotekoinen

Muistan ne kirkkaanväriset macaronssit, jotka maistuivat kamalalle. Nauroimme sitä yhdessä. Seuraavassa hetkessä tilanne kääntyi kuin maailma käsiseisonnassa. Vaikka kaikki tuntuu kauniilta tumma hahmo seuraa meitä kaikkialle. En tiedä pakenisinko sitä vai jäisinkö katsomaan kuka se on. Yrittäisinkö miljoonannen kerran uskoa siihen mihin olemme aina uskoneet vai yrittäisinkö helpottaa molempien oloa. 
     Eräs ihana ihminen katsoi mieleni syvimpiin ja piilotelluimpiin lokeroihin ja loi uskoa hänen elämänasenteensa kanssa. Sanat jotka painuivat mieleeni olivat riipaisevan totta: ''Välillä täytyy uskaltaa hypätä vaikkei tiedä mitä alhaalla odottaa.'' Olen aina ollut huono hyppäämään tuntemattomaan. Kuudennella luokalla olin päättänyt hypätä uimahallin viidennestä pääedellä alas. Kaikki se pelko sai minut vapisemaan kuin syksyn viimeiset lehdet pohjoistuulessa. Miten joku melkein tuntematon pystyisi kertomaan mitä minun kuuluisi tehdä? Tutulta tuntuva tuntematon, jonka kanssa tunnen oloni turvalliseksi. 
     Tahdon lopettaa vanhan toistelun päässäni ja aloittaa alusta, Mitä jos valintani on kaunis vaaleanpunainen macaron ulkoa, mutta sisältä keinotekoiselta maistuva. Miten osaan valita jotain kaunista, mutta terveellistä minulle? Ehkä pitäisi vain sulkea silmät ja pudota pimeyteen, niin kuin hyppäsin altaaseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti