tiistai 3. helmikuuta 2015

Aika kiireen keskellä

Neljä koetta takana ja tyytyväinen hymy kasvoillani. Tein parhaani. Huomisen kirjat siistissä pinossa ällöttävä määrä tietoa sisällään, joka pitäisi omaksua seuraavien viikkojen aikana. 6 ainetta, joista jokaisen kirjoitan tulevaisuudessa. Osan jo ensi syksynä. 
      Aika on kulunut hitaasti, mutta silti niin nopeasti. Päivät etenee omalla painollaan, tylsästi ja matelemalla. Mutta kuukaudet sujahtavat ohi, kuin pikkulapset pulkkamäessä. Muistan, kun syksyllä voivottelin elämäni rankimpien kouluaikojen alkavan, mutta olen selvinnyt jo kolme jaksoa viidestä. Miten se on edes mahdollista? Olenko uinunut rauhallisesti koko lukukauden, vai miksi tajuan vasta nyt, että vanhojen tansseihin on 10 päivää. Ei 100 päivää, ei edes kuukautta, vaan kymmenen päivää. Kohta on se hetki, kun puen ylleni hengarissa kolme kuukautta roikkuneen turkoosin mekkoni. En ole vielä valmis. 
      Päätin kuitenkin, että stressaaminen saa jäädä. Hylkään sen kaapin pimeimpään nurkkaan puiseen laatikkoon. Unohdan sen sinne. Luotan ohjaksiin, jotka ovat käsissäni ja pidän niistä tiukasti kiinni. Jos en päästä otettani arjesta, miten voisin unohtaa jotakin? Pitää vain kiinnittää enemmän huomiota, eikä vain yliviivata päiviä kalenteristani. 
       Aloitan sen aamupalasta, täydellisestä ja rauhallisesta sellaisesta. Meikkaan rauhassa ja tuhlaan päivän ainoat valoisat hetket kameran edessä jäätymiseen. Nautin siitä kun hengitykseni vielä höyryää ja saan vihdoin rysähtää sänkyyn rankan päivän jälkeen. Teen asioita jotka saavat minut hyvälle tuulelle, sen rinnalla kun kiroan viimeiseen iltaan jätettyjä esseitä. 

2 kommenttia:

  1. Sie kirjotat ihanasti! Jotenkin sun tekstistä välittyy just samalaisia ajatuksia kuin munkin päässä pyörii.

    VastaaPoista