Bensaa ja sokeria

Yskin samalla kun kurkkuani liekitellään bensan avulla. Se polttaa ja kirvelee, kuin joku viiltäisi kurkkuni sisäpuolelta verille. Huoneeni pöydän valtaa tahmaiset nenäliinat, jotka jonkun tulisi jaksaa laittaa pinkin muovipussin sisälle. Kirkuminen ja hakkaaminen pääni sisällä saa minut sekaisin. Kello näyttää neljää aamuyöstä. 
       Vedän peiton suojakseni. En tiedä yritänkö paeta tulevaa itkumyrskyä vai kylmyyttä, ehkä molempia. Kuume heittelehtii liian korkealla, vieden viimeisetkin voimat sisältäni. Ikään kuin kaikki ei olisi jo tarpeeksi turtunutta. Kohta alkaa koeviikko ja mieleni on jäljessä opituista asioista. 
      Luovutan unen suhteen. Keitän kupin mustaherukkamehua ja nakon liian paljon sokeria kuppini pohjalle ylisuuressa raitapaidassani. Istun pöydän ääreen ja poltan kieleni violetilla litkulla. Silmäni tottuvat hellään hämärään. Kupista tuleva höyry hivelee sormiani lusikan ympärillä. Nostan jalkani kylmältä lattialta tuolin reunalle. Ajatukseni pyörivät samaan tapaan kuin juoma pikkusiskoni omistamassa pilkullisessa mukissa. 

Ehkä kaiken on nyt aika loppua, en vain pysty siihen yksin. 

Maailma itkee kanssani

Elämäni on kuin huoneeni, sotkuinen mutta kodikas. Yleinen kaaos jossa viihdyn tällähetkellä. Voin lähteä karkuun lattialla vyöryvää rojukasaa hetkeksi, mutta se ei katoa. Kukaan ei sitä siivoa puolestani. Ei enää. Minun täytyy löytää järjestys elämääni ilman sinua. 
      Voin heittää pyyhkeesi pesuun, polttaa antamasi kortit ja heittää antamasi vaatteet pois, ettei esineet toisi sinua mieleeni. Voin vaihtaa lakanat ja pestä vaatteeni, ettei yhdessäkään olisi enää sinun huumaavaa tuoksuasi. Voin poistaa kaikki kuvamme ja viestimme, jotta en saisi mahdollisuutta kiduttaa itseäni niillä. 
       Silti aina joku tuo sinut mieleeni. Ahdistuksissani ajoin paikkaan, jossa vietin onnellisimman hetkeni kanssasi. Korvia vihloen kuuntelin biisiä jonka omistit minulle. Itkin enemmän kuin ikinä. En siksi että oisin halunnut tuntea lämpösi, vaan siksi että olin luopunut luonteestani takiasi. Elin muutaman vuoden uskoen kaiken sanomasi. Uskoin viattomia silmiäsi ja annoin sinun tukahduttaa minut pumpulisiin unelmiini. 

          Manasin kohtalon kostamaan sinulle ja rukoilin apua. Itkien riuhdoin kahleistasi pois. Muistelin tilanteita ja itkin huutoitkua. Ja maailma itki kanssani. Jossain vaiheessa kyyneleet loppuivat ja paha oloni valui tulvaisaan jokeen. Niistin nenäni ja pyyhin kasvoni. Hymyilin ja nousin ylös. Jätin osan minusta sinne rannalle, mutta tiedän etten tule sitä kaipaamaan. 

Nyt on aika etsiä tavaroilleni uudet paikat ja imuroida viimeisetkin pölyt pois, enää kukaan ei pysty lannistamaan minua.