Maailma itkee kanssani

Elämäni on kuin huoneeni, sotkuinen mutta kodikas. Yleinen kaaos jossa viihdyn tällähetkellä. Voin lähteä karkuun lattialla vyöryvää rojukasaa hetkeksi, mutta se ei katoa. Kukaan ei sitä siivoa puolestani. Ei enää. Minun täytyy löytää järjestys elämääni ilman sinua. 
      Voin heittää pyyhkeesi pesuun, polttaa antamasi kortit ja heittää antamasi vaatteet pois, ettei esineet toisi sinua mieleeni. Voin vaihtaa lakanat ja pestä vaatteeni, ettei yhdessäkään olisi enää sinun huumaavaa tuoksuasi. Voin poistaa kaikki kuvamme ja viestimme, jotta en saisi mahdollisuutta kiduttaa itseäni niillä. 
       Silti aina joku tuo sinut mieleeni. Ahdistuksissani ajoin paikkaan, jossa vietin onnellisimman hetkeni kanssasi. Korvia vihloen kuuntelin biisiä jonka omistit minulle. Itkin enemmän kuin ikinä. En siksi että oisin halunnut tuntea lämpösi, vaan siksi että olin luopunut luonteestani takiasi. Elin muutaman vuoden uskoen kaiken sanomasi. Uskoin viattomia silmiäsi ja annoin sinun tukahduttaa minut pumpulisiin unelmiini. 

          Manasin kohtalon kostamaan sinulle ja rukoilin apua. Itkien riuhdoin kahleistasi pois. Muistelin tilanteita ja itkin huutoitkua. Ja maailma itki kanssani. Jossain vaiheessa kyyneleet loppuivat ja paha oloni valui tulvaisaan jokeen. Niistin nenäni ja pyyhin kasvoni. Hymyilin ja nousin ylös. Jätin osan minusta sinne rannalle, mutta tiedän etten tule sitä kaipaamaan. 

Nyt on aika etsiä tavaroilleni uudet paikat ja imuroida viimeisetkin pölyt pois, enää kukaan ei pysty lannistamaan minua.