Kesäyön kliseinen mökkireissu

Kivien kolina autoa vasten kertoo siihen muodostuvista naarmuista. Tuttu mutkitteleva tie, jonka varrella pensaat yrittävät kurotella auton ikkunoihin. Ainoat äänet muodostuvat kesäisestä huminasta ja pikkusiskon innokkaasta höpötyksestä. Pelottavan kaunis joki mökin vierellä vaeltaa omaa tuttua reittiänsä. Koiran hyppiminen sudenkorentojen perässä saa minutkin hymyilemään. Rapina koiran tassujen alla kuulostaa maanjäristykseltä luonnon äänien keskellä. 

      Pommacin hiilihappojen kirvellessä kurkkua nautin sen mausta. Se kuuluu tänne, vanhan ja hämärän mökin tunnelmaan. Ainoa elektroniikka on pattereilla toimiva radio, joka huutaa rätisevää miehen ääntä. Keskittymiseni on korttien keskellä, kun hion taktiikkaani kolmannen häviön jälkeen. 

      Talven synkkyydessä kaipaan niitä kaikkien vihaamia mökkireissuja, joissa kuitenkin lopulta on jotain tunnearvoa. Ne ovat niitä hetkiä, jotka palaavat mieleen lumituulen sekoittaessani hiuksiani ja kylmettäessä kasvojani. Tahdon tuntea viiltävän heinän nilkoissani ja hiekan varpaissani. Lämmön ympärilläni, vaikka ylläni on ainoastaan ohut mekko. 

      Ensi kesänä meidän kuului mennä sinne. Uida yöllä jäiseltä tuntuvassa jokivedessä ja saunoa puun tuoksun leijaillessa ilmassa. Jutella maailmasta vielä ensimmäisten auringonsäteiden heräillessä uuteen päivään. Vilttiin ja toisiimme kietoutuneena nauttia kliseisestä kesäyöstä.